Ps. 13:2–6

Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi? *
Kuinka kauan peität minulta kasvosi?
      Kuinka kauan huolet painavat mieltäni ja sydäntäni jäytää tuska? *
      Kuinka kauan viholliseni ovat voitolla?
Katso minun puoleeni ja vastaa minulle, *
Herra, Jumalani!
      Sytytä silmiini valo, *
      älä anna minun nukkua kuolemaan,
ettei viholliseni sanoisi: "Minä voitin hänet", *
ettei vastustajani saisi iloita tappiostani.
      Minä luotan sinun armoosi, *
      saan iloita sinun avustasi.
Minä laulan kiitosta Herralle, *
hän pitää minusta huolen.

Ps. 22:7–20

Minä olen maan mato, en enää ihminen, *
olen kansani hylkäämä, ihmisten pilkka.
  Kaikki ilkkuvat, kun minut näkevät, *
  pudistavat päätään ja ivaavat minua:
Hän on turvannut Herraan, auttakoon Herra häntä. *
Herra on häneen mieltynyt, pelastakoon siis hänet!
  Herra, sinä minut päästit äitini kohdusta *
  ja annoit minulle turvan äitini rinnoilla.
Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi, *
sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen.
  Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä *
  eikä kukaan minua auta.
Sonnien laumat piirittävät minua, *
villit Basanin härät minut saartavat,
  kuin raatelevat pedot ne uhkaavat minua, *
  kuin karjuvat leijonat, kita ammollaan.
Voimani valuu maahan kuin vesi, *
luuni irtoavat toisistaan.
  Sydämeni on kuin pehmeää vahaa, *
  se sulaa rinnassani.
Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen. *
Maan tomuun sinä suistat minut kuolemaan!
  Koirien lauma saartaa minut, *
  minut ympäröi vihamiesten piiri.
Käteni ja jalkani ovat runnellut, *
ruumiini luut näkyvät kaikki.
  Ilkkuen he katsovat minuun, jakavat vaatteeni keskenään *
  ja heittävät puvustani arpaa.
Herra, älä ole niin kaukana! *
Anna minulle voimaa, riennä avuksi!

2. Makk. 6:18–31

Huomattavimpien lainopettajien joukossa oli muuan Eleasar, jo korkeaan ikään yltänyt jalopiirteinen mies. Hänen suunsa avattiin väkisin ja hänet yritettiin saada syömään sianlihaa, mutta hän valitsi mieluummin kunniakkaan kuoleman kuin kunniattoman elämän. Hän meni vapaaehtoisesti kidutuspenkille ja sylki suustaan sen, mitä ei ollut lupa syödä edes henkensä pelastamiseksi. Näin tuleekin toimia niiden, joissa on miestä asettua vastarintaan.

Ne, jotka oli määrätty toimittamaan lainvastaisia uhreja, tunsivat Eleasarin vanhastaan. He veivät hänet syrjemmälle ja ehdottivat, että hän käskisi hakea lihaa, jota hänen sopi syödä ja jonka hän oli itse antanut valmistaa. Sitten hän olisi syövinään kuninkaan määräyksen mukaista uhrilihaa ja välttyisi tällä keinoin teloitukselta. Vanhan ystävyyden tähden he halusivat taata hänelle inhimillisen kohtelun.

Eleasar kuitenkin teki jalon päätöksen, joka oli hänen ikänsä ja kunnioitetun vanhuutensa arvoinen. Tämä päätös oli yhtä kunnioitettava kuin elämän harmaannuttamat hapset ja lapsesta saakka nuhteettomasti eletty elämä, ja ennen kaikkea se oli Jumalan asettaman pyhän lain mukainen. Hän pyysi, että hänet viivyttelemättä lähetettäisiin tuonelaan, ja sanoi: "Ei käy laatuun, että minun ikäiseni mies teeskentelee. Jos teen niin, monet nuoret luulevat yhdeksänkymmenvuotiaan Eleasarinkin kääntyneen pakanuuteen. Vain sen vuoksi, että minä teeskentelemällä hieman pidentäisin elämääni, he joutuisivat harhateille – ja minä voittaisin siitä vain häpeän tahraaman vanhuuden. Ja vaikka tässä ja nyt välttäisinkin ihmisten päätettävissä olevan rangaistuksen, niin Kaikkivaltiaan käsistä en pääse elävänä enkä kuolleena. Siksi tahdon lähteä miehuullisesti tästä elämästä. Tahdon näyttää olevani korkean ikäni arvoinen ja jättää nuorille jalon esimerkin siitä, kuinka tulee kuolla auliisti ja ylevin mielin pyhien ja korkeiden lakien puolesta."

Tämän sanottuaan Eleasar meni heti kidutuspenkille. Ne, jotka hetkeä aiemmin olivat katsoneet häntä suopein silmin, katsoivat häntä nyt karsaasti, koska pitivät hänen puhettaan silkkana hulluutena. Kun Eleasaria piestiin ja hän oli jo henkihieverissä, hän voihki: "Herralla on hallussaan pyhä tieto, ja hän kyllä tietää, että olisin voinut välttää kuoleman sen sijaan, että nyt olen ruoskittavana ja kärsin ruumiissani hirveitä tuskia. Mutta hän myös tietää, että Jumalaa pelkäävä sieluni ottaa iloiten vastaan tämän kärsimyksen."

Näin Eleasar erkani elämästä. Sekä nuorille että muullekin kansalle hänen kuolemastaan tuli jalouden esikuva ja urheuden muistomerkki.