Kirkkovuoden jaksot
Joulujakso
Kirkkovuoden suurten juhlien vietossa on kolme vaihetta: valmistautuminen, juhla ja juhlan jälkivietto. Joulua edeltävä valmistautumisvaihe on adventtiaika. Joulun juhla-aika kestää jouluaatosta loppiaiseen. Joulun jälkivietto muodostuu loppiaisen jälkeisistä sunnuntaista.
Adventtiaika
Ensimmäisestä adventtisunnuntaista alkaa uusi kirkkovuosi. Tällainen käytäntö vakiintui läntisessä kristikunnassa keskiajan lopulle tultaessa, ja se näkyy jo meidän ensimmäisessä messukirjassamme Missale Aboense (1488).
Adventtiaikaan (latinan sanasta adventus Domini = Herran tuleminen) kuuluu neljä adventtisunnuntaita. Jeesuksen syntymää edelsi odotuksen aika, jolloin profeetat välittivät Jumalan kansalle lupauksia Vapahtajan tulemisesta. Joulun odotusaikana seurakunta omistaa uudelleen nämä lupaukset ja valmistautuu kuulemaan sanomaa niiden toteutumisesta.
Ensimmäisen adventtisunnuntain jälkeisestä maanantaista on vanhastaan alkanut jouluaattoon asti kestänyt adventtipaasto, jota kutsutaan myös pieneksi paastoksi erotuksena pääsiäistä edeltävästä suuresta paastosta.
Adventtiajan raamatuntekstit puhuvat Kristuksen tulemisesta neljässä merkityksessä:
– Jumalan tuleminen ihmiseksi Jeesus-lapsessa (Kristuksen ensimmäinen tuleminen)
– Jeesuksen tuleminen lupausten täyttäjänä kansansa keskelle
– Kristuksen tuleminen sanassa ja pyhissä sakramenteissa seurakunnan keskelle ja ihmisten sydämiin
– Kristuksen tuleminen kaikkeuden Herrana aikojen lopulla (Kristuksen toinen tuleminen).
Nämä näkökulmat ilmenevät myös adventtipyhien latinankielisissä nimissä, joita esimerkiksi Turun piispa Eerik Sorolainen käytti Postillassaan (1621).
Neljäs adventtisunnuntai omistetaan useimpien kirkkojen tavoin lasta odottavalle Marialle.
Jouluaika
Jouluaatosta loppiaiseen ulottuvan ajan keskeisenä sanomana on Jeesuksen syntymä.
Varsinaisia joulunpyhiä oli vuoden 1772 kalenteriuudistukseen asti neljä, sen jälkeen niitä on ollut kaksi. Käsikirjauudistuksessa 1958 lisättiin evankeliumikirjaan alaviite, jossa on evankeliumi- ja epistolateksti myös kolmatta (apostoli Johanneksen päivä) ja neljättä (viattomien lasten päivä) joulupäivää varten käytettäväksi siellä, missä näitä päiviä vietetään. Tässä käsikirjassa on tarjolla niitä varten myös muu jumalanpalvelusaineisto. Milloin 27.12. on sunnuntai, vietetään jumalanpalvelusta apostoli Johanneksen päivän mukaan. Mikäli 28.12. sattuu sunnuntaiksi, vietetään jumalanpalvelusta viattomien lasten päivän mukaan. Muutoin kolmannen ja neljännen joulupäivän aineisto sopii käytettäväksi esimerkiksi iltajumalanpalveluksissa.
Joulu
Jouluaattona ollaan profeettojen lupausten toteutumisen ovella. Jouluaaton aihe on pelastuksen kaipuu ja lupaus Vapahtajasta. Siksi jouluprofetiat kuuluvat jouluaaton jumalanpalveluksiin silloinkin, kun niissä luetaan muita joulun tekstejä.
Joulun jumalanpalvelukset jaksottuvat seuraavasti:
Jouluyö on Kristuksen syntymisen yö. Seurakunta kuulee enkelin viestin: »Tänään on teille syntynyt Vapahtaja.» Jouluyön messu (enkelten messu) on suuressa osassa kristikuntaa joulunvieton päätapahtuma.
Jouluaamun jumalanpalveluksessa (paimenten messu), joka täällä Pohjolassa on perinteisesti ollut joulun tärkein jumalanpalvelus, lähdemme paimenten kanssa Betlehemiin. Siellä näemme sen, mitä on tapahtunut.
Joulupäivän jumalanpalveluksessa (kansan messu) kiitämme Jumalaa siitä, että hän on antanut Poikansa tulla ihmiseksi, veljeksemme, jotta meistä tulisi Jumalan lapsia.
Loppiaisaika
Loppiainen on kristikunnan vanhimpia juhlia, vanhempi kuin joulu. Juhlaan on kytkeytynyt useita eri aiheita. Se on alkuaan ollut Kristuksen syntymäjuhla, minkä vuoksi sitä vieläkin joskus sanotaan »vanhaksi jouluksi». Vanhalta ajalta periytyy myös loppiaisen toinen aihe, Jeesuksen kasteen juhla. Tässä merkityksessä loppiaista viettää edelleen itäinen kristikunta. Kolmas vanha aihe on Kaanan häät.
Kaikkiin näihin teemoihin viittaa loppiaisen perinteinen nimi epifania, Herran ilmestyminen (dies epiphaniae Domini), joka näkyy jossain muodossa edelleen miltei kaikissa kirkoissa.
Läntisessä kristikunnassa loppiaisen aiheeksi tuli keskiajalla kertomus Jeesusta kumartamaan tulleista tietäjistä, joiden ajateltiin olleen kuninkaita. Loppiaisen vanhemmat aiheet siirrettiin kahteen loppiaista seuraavaan sunnuntaihin.
Pääsiäisen hallitseva asema jouluun nähden näkyy siinä, että loppiaisajan kesto vaihtelee eri vuosina pääsiäisen ajankohdan mukaan. Pääsiäinen on kirkkovuoden keskus.
Pääsiäisjakso
Pääsiäisjaksoon kuuluu kolme vaihetta: valmistautuminen (paastonaika), itse juhla ja helluntaihin asti kestävä juhla-aika. Pääsiäisjakson keskuksen muodostaa ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen.
Paastonaikaa edeltävät sunnuntait
Paastonaikaa edeltää runsaan kahden viikon ajanjakso, joka muodostaa siirtymävaiheen loppiaisajasta paastonaikaan. Tämä aika on tarpeen paastoon valmistautumisessa sekä paaston merkityksen ja sisällön opettamisessa. Sunnuntaiden vanhat latinankieliset nimet osoittavat, että tämä ajanjakso (ns. esipaasto) liittyy kirkkovuoden pääsiäisjaksoon.
Paastonaika
Pääsiäistä edeltäväksi valmistusajaksi vakiintui varhain 40 arkipäivää käsittävä paastonaika. Sunnuntaipäiviä ei siis laskettu paastopäiviksi. Paastonajan pituuden esikuvana on Uudessa testamentissa Jeesuksen paasto autiomaassa. Vanhassa testamentissa esikuvia ovat esimerkiksi Mooseksen paasto vuorella, profeetta Elian paasto ja Niniven kaupungin saama katumusaika.
Koska kristikunnan alkuaikoina seurakunnan uudet jäsenet kastettiin mieluimmin pääsiäisenä, paastonajasta tuli myös kasteelle valmistautumisen viimeinen vaihe.
Paastonajalla on useita tavoitteita, esimerkiksi
– ihminen katuu syntejään ja kiintymistään tähän maailmaan sekä haluaa palata täyttämään Jumalan tahdon
– ihminen tutkistelee Jumalan pyhyyttä ja rakkautta, joka näkyy Kristuksen kärsimyksessä ja kuolemassa
– ihminen pyrkii myös kasvamaan yhä vastuullisempaan elämäntapaan ja luopumaan omastaan hädänalaisten hyväksi.
Ruokatottumusten ja muiden elämäntapojen yksinkertaistaminen voi olla avuksi paastoon liittyvässä hengellisessä kilvoituksessa.
Paastonajan alkuosan aiheita ovat katumus, mielenmuutos ja taistelu pimeyden valtoja vastaan. Katumusluonnetta ilmentää myös se, että hallelujasäe vaihtuu psalmilauseeksi ja Kunnia sekä kiitosvirsi Pyhälle Kolminaisuudelle jätetään pois.
Paastonajan loppuosa, kaksi viimeistä viikkoa, keskittyy Kristuksen kärsimykseen. Pieni kunnia päivän psalmin lopussa jää pois. Palmusunnuntaina seurakunta lähtee seuraamaan Vapahtajan elämän viimeisiä vaiheita.
Pääsiäisaika
Pääsiäinen on kirkkovuoden keskus, josta lasketaan aikaa sekä taakse- että eteenpäin. Sitä onkin sanottu juhlien juhlaksi siksi, että sen aihe, Kristuksen ylösnousemus, on kristillisen uskon keskeisin asia. Alkuaan pitkäperjantai ja pääsiäinen muodostivat yhden juhlan, mutta 300-luvulla pitkäperjantai erkani erilliseksi juhlapäiväksi.
Juhlan suomalainen nimi viittaa paastosta pääsemiseen. Useissa kielissä nimi juontuu juutalaisten pesah-juhlasta, jota vietetään Egyptistä vapautumisen muistoksi. Kristikunnassa Egyptin orjuudesta pääseminen alettiin nähdä ennusmerkiksi siitä, että Kristus vapautti ihmiskunnan synnin, kuoleman ja turmiovaltojen orjuudesta.
Helluntaijakso
Helluntai on pääsiäisajan viimeinen juhla. Siitä lähtien nimetään kirkkovuoden loppujakson sunnuntait helluntain mukaan. Tämä nimeämistapa korostaa Kristuksen ylösnousemusta kristillisen uskon ytimenä ja pääsiäistä kirkkovuoden keskuksena. Lisäksi näin ilmaistaan, että aika ensimmäisestä helluntaista viimeiseen tuomioon on Pyhän Hengen aikaa.
Helluntain jälkeisten sunnuntaiden keskeisiä aiheita ovat Jeesuksen opetukset, elämä kristittynä Pyhän Hengen johdatuksessa ja kirkon todistus uskostaan. Tätä ilmentää myös liturgisena värinä käytettävä vihreä, elämän, kasvun ja toivon väri.
Helluntaiaika
Helluntain ajankohta määräytyy Apostolien teoissa (Ap. t. 2) kuvatusta Pyhän Hengen vuodattamisesta, joka tapahtui Kristuksen ylösnousemuksen jälkeisenä juutalaisten helluntaina. Juutalaiset viettävät helluntaijuhlaansa 50. päivänä pääsiäisestä. Juhlan suomenkielinen nimi on saatu ruotsin kielen ilmauksesta helig dag (= pyhä päivä). Monissa kielissä juhlan nimi pohjautuu kreikan sanaan pentekoste (= viideskymmenes).
Juutalaisten helluntai oli sadonkorjuun ja 100-luvulta jKr. myös lain saamisen juhla. Kristillisessä helluntaissa tulivat keskeisiksi aiheiksi Pyhän Hengen saaminen ja Hengen toiminta sekä alkuseurakunnan ja koko Kristuksen kirkon synty. Helluntaina toimitettiin ensimmäiset kristilliset kasteet. Varhaisessa kirkossa helluntai oli pääsiäisen ohella toinen vuoden kastepäivistä.
Helluntaiaattoon huipentuu helatorstaista alkava Pyhän Hengen odottaminen. Sen iltaan sopii juhlaan valmistava iltajumalanpalvelus tai iltarukous (vesper).
Helluntain raamatuntekstit puhuvat Pyhästä Hengestä lupauksena ja lahjana. Hänet on lähetetty meille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi. Tässä Hengessä Kristus on kirkossaan jatkuvasti läsnä. Pyhä Henki liittää maailman kaikki kristityt Kristuksen kirkkoon, yhteen Herraan ja yhteen uskoon. Näin helluntain sanoma merkitsee vastakohtaa sille hajaannukselle, mikä on kuvattu kertomuksessa Babylonin tornista.