Torstai 7.11.2024

3. vuosikerta

24. sunnuntai helluntaista

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Kahden valtakunnan kansalaisena

Kristityn oikea isänmaa on taivaassa. Kuitenkin hän on samalla maallisen yhteiskunnan jäsen ja vastuussa siitä. Kristityt rukoilevat valtiovallan puolesta ja noudattavat sen lakeja ja velvoitteita. Yhteiskunta kuuluu Jumalan asettamaan elämänjärjestykseen, joka suojelee ja palvelee ihmiselämää. Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia:
minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Jer. 29:11

Psalmi:

Me kiitämme sinua, Jumala,
me kiitämme sinua ja huudamme avuksi nimeäsi,
me kerromme sinun ihmeellisistä teoistasi.
  – Minä, Herra, asetan määräajan
  ja tuomitsen oikeudenmukaisesti.
Maa järkkyy, sen kansat järkkyvät,
mutta minun pylvääni pitävät maan paikoillaan.
  – Mahtailijoille minä sanon: ”Älkää mahtailko!”
  ja jumalattomille: ”Älkää ylvästelkö!
Älkää korottako itseänne,
älkää puhuko röyhkeästi ja uhmaillen.”
  Ei idästä, ei lännestä eikä autiomaastakaan tule ketään,
  joka heidät korottaisi.
Kun Jumala käy tuomitsemaan,
hän korottaa ja hän alentaa.
  Minä ylistän iäti Herraa,
  laulan kiitosta Jaakobin Jumalalle.
Hän murtaa jumalattomien mahdin,
mutta vanhurskas kohoaa kunniaan.

Ps. 75:2–8, 10–11

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Herra vahvistaa sinun porttiesi salvat,
hän siunaa ne, jotka asuvat keskelläsi.

Ps. 147:13

Dan. 2:31–41, 44

Danielin kirjasta, luvusta 2

Daniel puhui kuninkaalle:
    ”Sinä katselit, kuningas, ja edessäsi oli suuri kuvapatsas. Patsas oli korkea, ja sen loisto oli suunnaton. Se oli sinun edessäsi, ja sen muoto oli kauhistava. Se patsas oli tällainen: pää puhdasta kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja reidet pronssia, sääret rautaa, jalat osaksi rautaa, osaksi savea. Sitä katsellessasi lähti käden koskematta vierimään kivi. Se osui patsaan jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. Niin murtuivat yhtä lailla rauta, savi, pronssi, hopea ja kulta, ja niistä tuli kuin ruumenia kesäisellä puimatantereella, ja tuuli kantoi ne pois, eikä niitä löytynyt mistään. Ja kivestä, joka oli osunut patsaaseen, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maailman. Tämä oli uni, ja nyt kerromme kuninkaalle sen selityksen.
    Sinulle, kuningas, kuninkaiden kuningas, on taivaan Jumala antanut valtakunnan, vallan, voiman ja kunnian. Hän on myös antanut kaikkialla valtaasi ihmiset, maan eläimet ja taivaan linnut ja tehnyt sinut niiden herraksi. Sinä olet kultainen pää. Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, vähäisempi kuin sinun, ja sitten kolmas valtakunta, pronssinen, joka on hallitseva koko maailmaa. Vielä on tuleva neljäs valtakunta, luja kuin rauta, ja niin kuin rauta murskaa ja särkee kaiken ja niin kuin rauta rikkoo, niin se on murskaava ja rikkova kaikki muut.
    Se, että näit jalkojen ja varpaiden olevan osaksi ruukkusavea ja osaksi rautaa, tarkoittaa, että tämä valtakunta on oleva jakautunut mutta siinä on raudan lujuutta, niin kuin näit rautaa olevan ruukkusaven seassa.
    Noiden kuninkaiden aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti.”

Room. 13:1–7

Kirjeestä roomalaisille, luvusta 13

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään. Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.

Matt. 17:24–27

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 17

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

Päivän rukoukset

1

Kaikkivaltias Jumala, taivaan ja maan Herra.
Sinä olet antanut meille maallisen esivallan
turvaamaan järjestystä ja hoitamaan yhteisiä asioita.
Muistuta meitä siitä,
että se on tehtävissään sinun palvelijasi.
Auta meitä noudattamaan lakia ja oikeutta.
Sido omatuntomme sanaasi, niin että sinun tahtosi
olisi kaikissa tilanteissa ylimpänä lakinamme.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Rakas taivaallinen Isä.
Me kiitämme sinua siitä,
että olet tehnyt meistä taivaan kansalaisia
ja kirjoittanut lakisi sydämiimme.
Anna sen ohjata meitä niin,
ettei mikään elämämme alue jäisi pimentoon,
valheen ja vääryyden sitomaksi.
Varjele meitä käyttämästä asemaamme
toisten alistamiseen tai nöyryyttämiseen.
Ohjaa totuudellasi ja rakkaudellasi
kaikkea vallankäyttöä,
ja auta meitä toimimaan yhteisissä asioissa
lähimmäistemme ja koko yhteiskunnan parhaaksi.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

3

Pyhä Jumala.
Esivalta on sinulta,
ja sinulle vallankäyttäjätkin ovat vastuussa.
Auta heitä toimimaan parhaaksemme,
niin että lain suoja ja oikeudenmukaisuus
tekisivät elämämme turvalliseksi.
Auta meitä olemaan esivallalle kuuliaisia
kaikessa, mikä ei ole sanaasi vastaan.
Me ylistämme sinua rakkaudestasi,
siitä että olet luonut meidät kuvaksesi
ja tarkoittanut elämään yhteydessäsi.
Opeta meitä noudattamaan tahtoasi
ja toteuttamaan rakkautta ja totuutta
kaikissa tehtävissä, jotka olet meille uskonut.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.