Ps. 38:2–5, 10, 16–23

Herra, älä rankaise minua vihassasi, *
älä kiivaudessasi minua kurita!
      Sinun nuolesi ovat tunkeutuneet minuun, *
      sinun kätesi on painanut minut maahan.
Ruumiissani ei ole tervettä paikkaa,
koska sinä olet minuun vihastunut. *
Pahojen tekojeni tähden eivät jäseneni saa rauhaa.
      Syntieni kuorma käy yli voimieni, *
      se on raskas taakka, raskaampi kuin jaksan kantaa.
Herra, sinä tiedät, mitä minä kaipaan, *
huokaukseni ovat tulleet sinun korviisi.
      Herra, sinun apuasi minä odotan. *
      Herra, minun Jumalani, sinä vastaat minulle.
Minä pyydän: älä anna vihamiesteni iloita, *
älä anna heidän ilkkua, kun jalkani horjuu!
      Minä olen luhistumisen partaalla, *
      tuskani ei hetkeksikään hellitä.
Minä tunnustan rikkomukseni, *
olen murheellinen syntieni tähden.
      Mutta vihamieheni ovat voimissaan, *
      monet vihaavat minua ilman syytä.
He palkitsevat hyvän pahalla, syyttävät minua, *
vaikka olen tahtonut heille hyvää.
      Herra, älä hylkää minua! Jumalani, älä ole niin kaukana! *
      Riennä auttamaan, Herra, minun pelastajani!
Kunnia Isälle ja Pojalle *
ja Pyhälle Hengelle,
      niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
      iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Job 7:11–21

Nyt en enää pidättele kieltäni.
Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun.
Olen katkera ja huudan tuskani julki.

Olenko meren hirviö, olenko minä meri itse,
kun panet minulle noin vahvat vartijat?
Minä ajattelin: "Vuoteeni suo minulle lohdun,
uni huojentaa tuskani."
Mutta sinä säikytät minua unikuvilla,
panet yön painajaiset minua ahdistamaan.
Mieluummin tahdon kuolla,
nääntyä hengiltä, kuin kärsiä tätä tuskaa!

Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti.
Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys.
Mikä on ihminen, kun pidät häntä noin tärkeänä
ja alati valvot häntä?
Aamu aamulta sinä vaadit hänet tilille,
joka hetki sinä häntä tutkit.
Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois?
Etkö edes siksi aikaa, että saisin rauhassa nielaista sylkeni?
Jos olenkin tehnyt syntiä,
en kai minä sinulle ole vahinkoa tehnyt,
sinä ihmisen vaanija?
Miksi olet ottanut minut maalitauluksesi,
miksi noin kovin kannat minusta huolta?
Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut,
miksi et ota pois syntiäni?
Pian minä muutun maaksi.
Kun katsahdat minuun, minua ei enää ole.

Ps. 57:2–12

Armahda minua, Jumala, armahda minua, *
sinuun minä turvaan.
      Minä kätkeydyn siipiesi suojaan, *
      kunnes myrsky on ohitse.
Minä huudan avukseni Jumalaa, Korkeinta, *
hän vie asiani päätökseen.
      Kun vainoojani herjaavat minua, *
      hän lähettää taivaasta avun ja pelastaa minut.
Hän antaa armonsa, *
hän on uskollinen!
      Ympärilläni on leijonia, *
      ne himoitsevat ihmislihaa.
Niiden hampaat ovat kuin keihäät ja nuolet, *
niiden kieli kuin miekan terä.
      Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, *
      kirkkautesi yli kaiken maan!
He asettivat verkon tielleni lannistaakseen minut. *
He kaivoivat kuopan eteeni mutta putosivat siihen itse.
      Jumala, sydämeni on levollinen, mieleni on tyyni. *
      Minä tahdon laulaa ja soittaa!
Herää, sydämeni, herää, harppu, helky, lyyra, *
minä tahdon herättää aamuruskon!
      Herra, minä ylistän sinua kansojen keskellä, *
      minä laulan kaikille kansoille sinun kiitostasi.
Sinun armosi ulottuu taivaisiin, *
sinun uskollisuutesi ylös pilviin.
      Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, *
      kirkkautesi yli kaiken maan!
Kunnia Isälle ja Pojalle *
ja Pyhälle Hengelle,
      niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
      iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Ps. 96

Laulakaa Herralle uusi laulu! *
Laula Herralle, maa, laulakaa Herralle, maan asukkaat!
      Laulakaa Herralle, ylistäkää hänen nimeään! *
      Kertokaa päivästä päivään ilosanomaa hänen avustaan.
Julistakaa hänen kunniaansa, *
ilmoittakaa hänen ihmetekojaan kaikille kansoille.
      Suuri on Herra, ylistäkää häntä! *
      Pelätkää häntä, hän on jumalista korkein.
Eivät ole jumalia toisten kansojen jumalat, *
mutta Herra on taivaitten luoja.
      Hänen on loisto ja hänen on kunnia, *
      hänen pyhäkössään on voima ja kirkkaus.
Maan kaikki kansat, *
tunnustakaa Herra,
      tunnustakaa Herran kunnia ja voima, *
      tunnustakaa hänen nimensä kunnia!
Tuokaa hänelle uhrilahjat, astukaa hänen pyhäkkönsä pihaan, *
kumartukaa hänen pyhän kirkkautensa eteen!
      Vaviskoon koko maa ja pelätköön häntä. *
      Julistakaa kaikkien kansojen kuulla: Herra on kuningas!
Hän loi maan, joka pysyy eikä horju. *
Oikeutensa mukaan hän tuomitsee kansoja.
      Iloitkoon taivas, *
      riemuitkoon maa!
Pauhatkoon meri kaikkineen, *
juhlikoot maa ja sen luodut,
      humiskoot ilosta metsien puut Herran edessä, *
      sillä hän tulee!
Hän tulee tuomaan oikeutta, *
hallitsemaan vanhurskaasti maata, uskollisesti sen kansoja.
      Kunnia Isälle ja Pojalle *
      ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Ps. 25:11–20

Herra, nimesi kunnian tähden *
anna anteeksi suuret syntini.
  Se, joka Herraa pelkää, *
  oppii valitsemaan oikean tien.
Hän saa onnen ja rauhan, *
ja hänen jälkeläisensä perivät maan.
  Herra ilmoittaa suunnitelmansa palvelijoilleen, *
  ja he tulevat tuntemaan, millainen on hänen liittonsa.
Minun silmäni katsovat alati Herraan, *
hän päästää jalkani ansasta.
  Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, *
  sillä minä olen yksin ja avuton.
Lievitä sydämeni tuska, *
ota pois minun ahdistukseni.
  Katso minun kärsimystäni ja vaivaani *
  ja anna anteeksi kaikki syntini.
Katso, kuinka paljon minulla on vihollisia! *
Heidän vihansa on väkivaltainen ja julma!
  Suojele minua ja pelasta minut, älä hylkää minua, *
  sinuun minä turvaudun.
Kunnia Isälle ja Pojalle *
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Kr. Est. A:1–11; F:1–10

Suurkuningas Artakserkseen toisena hallitusvuotena, nisan-kuun ensimmäisenä päivänä, näki Mordokai unen. Mordokai oli juutalainen, Benjaminin heimoa. Hänen isänsä oli Jair, tämän taas Simei, tämän Kis. Mordokai asui Susan kaupungissa, ja hänellä oli kuninkaan hovissa merkittävä asema. Hän oli niitä pakkosiirtolaisia, jotka Babylonian kuningas Nebukadnessar oli tuonut Jerusalemista Juudan kuninkaan Jekonjan mukana.

Tällainen oli Mordokain uni:

Kuului huutoa ja parkua, ukkonen jylisi, maa järähteli ja kaikkialla vallitsi sekasorto. Näkyi kaksi suurta lohikäärmettä, ja ne kumpikin olivat valmiina taisteluun. Ne huusivat kovalla äänellä, ja niiden huuto sai kaikki kansat varustautumaan sotaan vanhurskaiden kansaa vastaan. Päivä oli synkkä ja pimeä, täynnä hätää ja ahdistusta, täynnä väkivaltaa, ja koko maailma järkkyi. Vanhurskaiden kansa vapisi pelosta, kun kauheudet uhkasivat heitä, ja he valmistautuivat kuolemaan. Mutta he huusivat avukseen Jumalaa, ja heidän huutaessaan puhkesi kuin pienestä lähteestä suuri virta, valtava vesien paljous. Päivä valkeni ja aurinko nousi. Alhaiset korotettiin kunniaan, ja he söivät suihinsa ylhäiset.

Kun Mordokai heräsi unestaan, jossa hän oli nähnyt mitä Jumala oli päättänyt tehdä, hän mietti näkemäänsä koko päivän ja yritti kaikin keinoin ymmärtää sen.

Mordokai sanoi:

"Tämä kaikki on lähtöisin Jumalasta. Minä muistan, kuinka unessa näin nämä tapahtumat, eikä yksikään niistä ole jäänyt toteutumatta.

Oli pieni lähde, josta tuli virta, tuli valo ja aurinko ja vesien paljous. Virta on Ester, jonka kuningas otti puolisokseen ja kuningattarekseen. Ne kaksi lohikäärmettä olemme minä ja Haman, ja ne, jotka yhdistivät voimansa tuhotakseen juutalaiset heidän muistoaan myöten, ovat toiset kansat. Mutta minun kansani on Israel. Se huusi avuksi Jumalaa ja pelastui. Herra pelasti kansansa, hän auttoi meidät näistä onnettomuuksista ja teki nämä suuret tunnusteot ja ihmeet, jollaisia eivät muut kansat ole saaneet kokea.

Jumala oli säätänyt kaksi arpaosaa: toisen omalle kansalleen, toisen kaikille muille kansoille. Nämä arvat lankesivat määräaikanaan, sinä päivänä, josta Jumalan edessä tuli toisten kansojen tuomion päivä. Mutta Jumala muisti kansaansa ja vahvisti arpaosansa oikeuden.

Molempia päiviä, adar-kuun neljättätoista ja viidettätoista, tulee hänen kansansa Israelin viettää iloiten ja riemuiten. Niille juhlille tulee kansan kokoontua joka vuosi sukupolvesta sukupolveen."

1. Kor. 10:14–22

Rakkaat ystävät, pysykää siis erossa epäjumalien palvelemisesta. Puhun teille kuin järkeville ihmisille ainakin. Harkitkaa mitä sanon. Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa? Mitä tällä tarkoitan? En sitä, että epäjumalille uhrattu liha sinänsä olisi jotakin tai että epäjumalat olisivat jotakin todellista. Tarkoitan sitä, että epäjumalien palvelijat uhraavat pahoille hengille eivätkä Jumalalle, enkä halua teidän joutuvan yhteyteen pahojen henkien kanssa. Te ette voi juoda sekä Herran maljasta että pahojen henkien maljasta, ette voi olla osallisina sekä Herran pöytään että pahojen henkien pöytään. Emme kai halua herättää Herran kiivautta? Olemmeko muka häntä vahvempia?

Ps. 3:2–6, 9

Herra, miten paljon minulla on ahdistajia! *
Monet nousevat minua vastaan,
      monet sanovat minusta: *
      "Ei Jumalakaan häntä auta."
Sinä, Herra, sinä olet minun kilpeni ja kunniani, *
sinä nostat minun pääni pystyyn.
      Minä huudan avukseni Herraa, *
      ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltaan.
Minä menen levolle ja nukahdan, sitten herään taas aamuun. *
Koko yön Herra suojelee minua.
      Yksin Herralta tulee apu, *
      sinulta kansasi saa siunauksen.
Kunnia Isälle ja Pojalle *
ja Pyhälle Hengelle,
      niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
      iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.