Sunnuntai 19.1.2025

1. vuosikerta

2. sunnuntai loppiaisesta

Joulujakso, loppiaisaika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa

Kaanan häitä kuvaava teksti oli aikoinaan yksi loppiaisen aiheista. Kun kertomus tietäjistä liitettiin keskiajalla loppiaiseen, evankeliumiteksti Kaanan häistä sijoitettiin toiseen loppiaisen jälkeiseen sunnuntaihin. Näin kirkkovuodessa siirrytään Jeesuksen lapsuudesta hänen julkisen toimintansa alkuun. Jeesus kutsuu ihmisiä näkemään Jumalan suuria tekoja.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään,
kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan!

Ps. 105:1

Psalmi:

Laulakaa hänelle, ylistäkää häntä,
kertokaa hänen ihmetöistään.
  Ylistäkää hänen pyhää nimeään.
  Iloitkoot kaikki, jotka etsivät Herraa!
Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa,
etsikää aina hänen kasvojaan.
  Muistakaa aina hänen ihmetyönsä,
  hänen tunnustekonsa ja hänen tuomionsa.
Herra levitti pilven heidän verhokseen
ja pani tulen valaisemaan yötä.
  He pyysivät ruokaa, ja hän lähetti viiriäisiä
  ja ravitsi heidät taivaan leivällä.
Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä,
vesi juoksi virtanaan pitkin kuivaa maata.
  Herra muisti pyhän lupauksensa,
  jonka hän oli antanut palvelijalleen Abrahamille.

Ps. 105:2–5, 39–42

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Me saimme katsella hänen kirkkauttaan,
kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.

Joh. 1:14

2. Kun. 4:1–7

Toisesta kuninkaiden kirjasta, luvusta 4

Erään profeetanoppilaan vaimo pyysi Elisalta apua sanoen: ”Minun mieheni, sinun palvelijasi, on kuollut. Sinä tiedät, kuinka hartaasti hän palveli Herraa. Nyt velkoja aikoo viedä molemmat poikani orjikseen.” Elisa sanoi hänelle: ”Mitä minä voisin tehdä hyväksesi? Sano minulle, mitä sinulla on talossasi.” Nainen vastasi: ”Ei minulla, palvelijallasi, ole kotona muuta kuin pullollinen ruokaöljyä.” Elisa sanoi silloin: ”Mene nyt ja lainaa kaikilta naapureiltasi tyhjiä astioita. Kerää niitä niin paljon kuin voit. Mene sitten poikiesi kanssa sisään ja sulje ovi perässäsi. Kaada kaikkiin astioihin öljyä ja siirrä täysi astia aina syrjään.”
    Nainen lähti hänen luotaan, meni poikiensa kanssa sisään ja sulki oven. Pojat ojensivat hänelle astioita, ja hän kaatoi pullosta niihin öljyä. Kun astiat olivat täynnä, hän sanoi pojalleen: ”Anna minulle vielä yksi astia.” Mutta poika vastasi hänelle: ”Ei ole enää yhtään.” Silloin öljyn tulo lakkasi. Leski lähti Jumalan miehen luo ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Elisa sanoi: ”Myy nyt öljy ja maksa velkasi. Sinä ja poikasi voitte vielä elää sillä, mitä jää jäljelle.”

TAI

Jes. 12: 1–6

Jesajan kirjasta, luvusta 12

Sinä päivänä sinä sanot:
”Minä kiitän sinua, Herra.
Sinä olit minulle vihoissasi,
mutta vihasi väistyi
ja sinä lohdutit minua.
Ja niin Jumala on minun pelastajani.
Minä luotan häneen, en pelkää,
sillä Herra on minun väkeni ja voimani,
hän pelasti minut.”
Te saatte riemuiten ammentaa vettä
pelastuksen lähteistä.
Sinä päivänä te sanotte:
”Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimensä kunniaa!
Kertokaa kansoille hänen suuret tekonsa,
julistakaa, että hänen nimensä on ylhäinen.
Laulakaa ylistystä Herralle,
valtaisat ovat hänen tekonsa!
Levitköön tieto niistä yli maanpiirin.
Huutakaa ja riemuitkaa, te Siionin asukkaat!
Suuri on Israelin Pyhä,
hän, joka on teidän keskellänne.”

Room. 12:6–16

Kirjeestä roomalaisille, luvusta 12

Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.
    Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
    Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle.

Joh. 2:1–11

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 2

Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ”Heillä ei ole viiniä.” Mutta Jeesus vastasi: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”
    Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: ”Täyttäkää astiat vedellä”, ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: ”Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle”, ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: ”Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.”
    Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.

Päivän rukoukset

1

Jeesus Kristus, Herramme.
Maan päällä ollessasi sinä ilmaisit monin tavoin kirkkautesi.
Elämän arjessa meiltä hämärtyy usein se,
että sinä elät ja teet työtäsi meissä ja muissa.
Ravistele meidät hereille Henkesi avulla
ja vahvista uskoamme rakkautesi voimaan.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

2

Suuri Jumalamme.
Sinä olet luonut meidät,
ja Poikasi Jeesus Kristus on kuolemallaan
hankkinut meille vapautuksen
syyllisyydestä ja synnin vallasta.
Sinä olet antanut meille myös armolahjoja.
Auta meitä ottamaan antamasi lahjat käyttöön.
Opeta iloitsemaan iloitsevien kanssa
ja rohkaisemaan niitä, jotka ovat uupuneita ja toivottomia.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

3

Herra,
kiitämme sinua siitä,
että meillä on oma paikkamme seurakunnan jäseninä.
Opeta meitä hiljentymään yhdessä sanasi ääreen
ja ammentamaan siitä uutta voimaa.
Rohkaise meitä ottamaan vastaan myös se,
mitä annat meille ehtoollispöydässä.
Kiitos, että vapautat meidät pelon ja orjuuden hengestä.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

4

Rakas Jumala.
Meidän on välillä vaikea luottaa sinuun.
Haluaisimme olla varmoja tulevaisuudesta,
eikä meidän ole helppoa heittäytyä vain sinun varaasi.
Auta meitä uskomaan,
että koko elämämme on sinun käsissäsi.
Auta meitä luottamaan,
että sinä tänäkin päivänä voit luoda uutta ja antaa lahjoja,
joita emme olisi osanneet edes odottaa.
Sinua me ylistämme.

5

Rakas Jeesus,
kiitos että sinä tiedät, mitä me tarvitsemme.
Me emme aina tiedä, miten meidän tulisi rukoilla.
Kuitenkin sinä annat meille paljon enemmän
kuin osaamme edes pyytää.
Auta meitä näkemään suuria ja pieniä ihmeitä,
joita elämässämme tapahtuu jatkuvasti.
Opeta meitä jättämään kaikki asiamme sinun hoitoosi
ja luottamaan kaikessa sinuun.
Kiitos, rakas Jeesus.

Pyhän Henrikin muistopäivä

Erityispyhät, muita erityispyhiä

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: punainen

Kaksi alttarikynttilää

Piispa Henrik, uskon opettaja ja marttyyri

Pyhän Henrikin muistopäivää voidaan viettää 19.1.

Pelastushistoriallisen kirkkovuoden eli ns. Herran vuoden juhlien rinnalle kehittyi jo varhain kirkollisten muistopäivien kalenteri (sanctorale). Sen yhteydessä muisteltiin Raamatun ja kirkon historian henkilöitä sekä merkittäviksi koettuja tapahtumia.

Uskonpuhdistus karsi suurimman osan muistopäiväkalenteriin sisältyvistä pyhimysjuhlista. Kirkon historian merkkihenkilöiden muistelemista ei kuitenkaan tyystin hylätty. Augsburgin tunnustus lausuu tästä: ”Me voimme julkisesti muistaa pyhiä, jotta oppisimme kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan.” Apostolien ja evankelistojen päivät säilyivät kirkollisessa kalenterissamme vuoteen 1772. Pyhimysjuhlista merkittävin oli Pyhän Henrikin muistopäivä. Senkin viettäminen jatkui vielä uskonpuhdistuksen jälkeen.

Piispa Henrik kärsi marttyyrikuoleman perimätiedon mukaan Köyliössä v. 1156. Keskiajalla hänen muistokseen vietettiin kahta juhlaa: kuolinpäivää 20.1., nykyisin 19.1. (”talvi-Heikki”), ja pyhäinjäännösten Turkuun siirtämistä (translaatio) 18.6. (”kesä-Heikki”).

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Vanhurskaat iloitsevat,
iloitsevat ja riemuitsevat Jumalan edessä.

Ps. 68:4

Psalmi:

Minä laulan sinun kunniaasi, Jumalani, kuninkaani!
Minä kiitän sinun nimeäsi aina ja ikuisesti.
  Joka päivä minä sinua kiitän,
  minä ylistän sinun nimeäsi aina ja ikuisesti.
Suuri on Herra, ylistettävä yli kaiken,
tutkimaton hänen suuruutensa!
  Sinun tekojasi ylistetään polvesta polveen,
  isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen,
tuovat julki sinun kirkkautesi,
loistosi ja kunniasi.
  Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi.
  Miten valtavia, miten pelottavia ovatkaan sinun tekosi,
  kerrottakoon niistä kaikille.
Minä julistan sinun suuruuttasi.
Levitköön sanoma sinun hyvyytesi runsaudesta,
kiitettäköön sinun vanhurskauttasi riemuiten.

Ps. 145:1–7

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen,
loistavat kuin tähdet,
aina ja ikuisesti.

Dan. 12:3

Jes. 52:7–10

Jesajan kirjasta, luvusta 52

Kuinka ihanat ovat vuorilla
ilosanoman tuojan askelet!
Hän ilmoittaa rauhan tulon,
tuo suuren ilosanoman,
hän tuo pelastuksen sanoman
ja sanoo Siionille:
- Sinun Jumalasi on nyt kuningas!
    Kuulkaa! Vartijat kohottavat riemuhuudon,
ja kaikki yhtyvät iloon,
sillä omin silmin he näkevät,
kuinka Herra palaa Siioniin.
Puhjetkaa riemuun, te Jerusalemin rauniot,
kaikki yhdessä iloitkaa!
Herra on antanut kansalleen lohdutuksen,
hän on lunastanut vapaaksi Jerusalemin!
Herra on osoittanut pyhän käsivartensa voiman
kaikkien kansojen silmien edessä,
niin että maan kaikki ääret näkevät
pelastuksen, jonka meidän Jumalamme on tuonut.

TAI

Sir. 45:15–20

Sirakin kirjasta, luvusta 45

Mooses vihki Aaronin virkaan
ja voiteli hänet pyhällä öljyllä,
ja tästä tuli hänelle ja hänen jälkeläisilleen
ikuinen liitto, joka pysyy yhtä kauan kuin taivas.
Hänen tuli pappina palvella Jumalaa
ja siunata kansaa hänen nimessään.
Herra valitsi kaikkien joukosta juuri hänet
uhraamaan pyhiä polttouhreja,
suitsuttamaan suloisesti tuoksuvaa savua
muistutukseksi Herralle
ja kansan syntien sovitukseksi.
Käskyillään Herra antoi hänelle
vallan tulkita säädöksiä ja määräyksiä
ja opettaa säädökset Jaakobille,
saattaa Israelin tietoon Herran laki.

Hän sai autiomaassa vastaansa toisen heimon miehiä,
jotka olivat hänelle kateellisia:
Datanin ja Abiramin miehet
ja Korahin joukon, joita kaikkia ajoi katkera viha.
Herra näki sen ja suuttui.
Hehkuvassa vihassaan hän tuhosi heidät,
teki kansan nähden tunnusteon
ja poltti heidät tulensa liekeissä.

Herra jakoi yhä enemmän Aaronille kunniaansa,
antoi hänelle oman perintöosan:
hän sai ensimmäisen sadon parhaat hedelmät,
ja ennen muuta hän sai kyllälti leipää.

Hepr. 13:7–8

Kirjeestä heprealaisille, luvusta 13

Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.

TAI

2. Tim. 2:8–13

Toisesta kirjeestä Timoteukselle, luvusta 2

Muista, että Jeesus Kristus, Daavidin jälkeläinen, on herätetty kuolleista, niin kuin minä julistan. Hänen vuokseen minä kärsin, olen vieläpä kahleissa kuin rikollinen. Mutta Jumalan sana ei ole kahleissa. Siksi kestän mitä tahansa Jumalan valittujen tähden, jotta hekin saavuttaisivat pelastuksen, jonka Kristus Jeesus on hankkinut, ja sen mukana ikuisen kirkkauden. Tämä sana on varma:
    - Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää.
    Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan.
    Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät.
    Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena,
    sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.

Joh. 4:34–38

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 4

Jeesus sanoi:
    ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”

Päivän rukoukset

1

Herra Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika.
Sinä uskoit pelastuksen sanoman apostoleillesi
ja annoit palvelijoittesi tuoda sen maahamme.
Kiitämme sinua Henrikistä,
uskollisesta todistajastasi.
Olet kutsunut myös meidät,
syntiset ja arvottomat,
opetuslapsiksesi.
Varusta meidät voimallasi,
jotta noudatamme käskyjäsi
ja tunnustamme rohkeasti nimeäsi ihmisten keskellä.
Anna koko elämämme olla kätkettynä
evankeliumisi rauhaan ja iloon.
Ylistys olkoon sinulle ikuisesti.

2

Herra, Jumalamme.
Poikasi todistajia
on vainottu ja surmattu kaikkina aikoina
evankeliumin tähden.
Pidä heidän muistonsa elävänä mielessämme.
Vahvista meitä uskossa,
niin että meidänkin elämämme todistaisi voitosta,
jonka Kristus sai synnistä ja kuolemasta.
Muista kaikkia,
joita meidän aikanamme vainotaan uskonsa vuoksi.
Kuule rukouksemme
Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.

3

Ole ylistetty, Herra Jumala,
joka olet lähettänyt Poikasi Jeesuksen Kristuksen
meille Vapahtajaksi
ja antanut autuutesi valon
koittaa kerran myös Suomen kansalle.
Me kiitämme sinua siitä työstä,
jonka teit todistajasi,
marttyyripiispa Henrikin kautta.
Sinun armostasi hän toi meille evankeliumin.
Suo meidän seurata hänen esikuvaansa
uskossa ja elämässä
ja päästä perille iankaikkiseen valtakuntaasi.
Rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme kautta.