Perjantai 17.1.2025

1. vuosikerta

1. sunnuntai loppiaisesta

Joulujakso, loppiaisaika

Liturginen väri: valkoinen

Neljä alttarikynttilää

Kasteen lahja

Sunnuntain aiheena on Jeesuksen kaste, loppiaisen vanhakirkollinen aihe. Jeesuksen kasteesta näkökulma laajenee kristilliseen kasteeseen yleensä. Kaikki Uuden testamentin tekstit keskittyvät tänä sunnuntaina kasteeseen ja sen merkitykseen kristityn elämässä. Jeesuksen kaste hänen kärsimystiensä alkuna on meidän kasteemme perusta. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen kirkkoonsa.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

Jes. 12:3

Psalmi:

Herra on meidän kilpemme,
Israelin Pyhä meidän kuninkaamme!
  Näyssä sinä kerran vakuutit palvelijoillesi:
  ”Minä olen valinnut nuorukaisen kansan joukosta,
  olen pannut kruunun sankarin päähän.
Minä olen löytänyt palvelijani Daavidin
ja voidellut hänet pyhällä öljylläni.
  Minun voimani vahvistaa häntä
  ja käteni on hänen tukenaan.
Hän sanoo minulle: ’Sinä olet minun isäni,
olet Jumalani, turvakallioni.’
  Minä otan hänet esikoisekseni,
  nostan kuninkaista korkeimmaksi.
Koskaan en ota häneltä pois armoani,
minun liittoni kestää horjumatta.
  Minä annan hänen sukunsa säilyä iäti,
  annan hänen valtaistuimensa pysyä
  niin kauan kuin taivas kaartuu maan yllä.”

Ps. 89:19–22, 27–30

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Katsokaa: Jumalan Karitsa,
joka ottaa pois maailman synnin!

Joh. 1:29

Jes. 42:1–4

Jesajan kirjasta, luvusta 42

Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman,
minun valittuni, johon olen mieltynyt.
Henkeni olen laskenut hänen ylleen,
hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen.
Ei hän huuda eikä melua,
ei kuulu hänen äänensä kaduilla.
Murtunutta ruokoa hän ei muserra,
lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta.
Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden.
Eikä hän murru, ei himmene hänen liekkinsä,
vaan hän saattaa kaikkialla oikeuden voimaan.
Hänen opetustaan ikävöivät kaukaiset rannat.

Tit. 3:4–7

Kirjeestä Titukselle, luvusta 3

Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.

Matt. 3:13–17

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 3

Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
    Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.”

Päivän rukoukset

1

Ikuinen Isä.
Sinä ilmoitit Jeesuksen
rakkaaksi Pojaksesi Jordanin kasteessa.
Auta meitä Kristukseen kastettuja
pysymään uskollisina kutsumuksellemme sinun lapsinasi.
Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta,
joka elää ja hallitsee sinun ja Pyhän Hengen kanssa
yhdessä jumaluudessa nyt ja ikuisesti.

2

Taivaallinen Isämme,
me kiitämme sinua siitä,
että olet lähettänyt Poikasi
meidän ja koko maailman syntien sovitukseksi.
Kiitos kasteesta, jossa meidät on liitetty
hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa osallisuuteen.
Kiitos Pyhän Henkesi uudistavasta työstä,
kiitos ikuisen elämän toivosta.
Anna meidän elää tästä valtakuntasi perinnöstä,
jonka olemme saaneet pyhiesi joukossa.
Me ylistämme sinua, Isä,
Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta.

3

Jeesus Kristus,
sinä suostuit kasteessa Vapahtajan kutsumukseesi,
sinä tunnet ihmisen osan.
Meidät on otettu jo varhain sinun hoitoosi.
Elämän haavoittamina tulemme eteesi ja pyydämme:
Sinä kipujen mies, paranna meidän kipumme,
anna kestävyyttä ja rohkeutta,
virvoita sielumme ja henkemme.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

4

Armollinen Jumalamme.
Sinä tunnet meidät nimeltä
ja puhuttelet jokaista henkilökohtaisesti.
Olet myös tarkoittanut meidät elämään
yhdessä, perheesi jäseninä.
Vie meidät yhteen muiden sinua etsivien kanssa,
jotta voimme kannustaa toisiamme uskon kilvoituksessa.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.