Perjantai 16.2.2024

3. vuosikerta

Tuhkakeskiviikko

Pääsiäisjakso, paastonaika

Malmin kirkon alttari

Liturginen väri: violetti tai sininen

Kaksi alttarikynttilää

Katumus ja paasto

Paastonaika alkaa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta, joka on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva.

Suomessakin päivää sanottiin jo keskiajalla tuhkakeskiviikoksi tai tuhkan ja säkin päiväksi (dies cineris, dies cinerum et cilicii). Myöhemmin nimitys unohtui, mutta on viime aikoina tullut uudelleen käyttöön.

Tuhkakeskiviikkona tunnustamme, että olemme syyllisiä Kristuksen kärsimykseen. Kadumme ja pyydämme anteeksi syntejämme luottaen hänen sovituskuolemaansa. Pyydämme myös voimaa antaa anteeksi lähimmäisillemme.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.
Herra, kuule minun ääneni.

Ps. 130:1–2

TAI

Sinä olet kaikille armollinen,
koska kaikki on sinulle mahdollista,
sinä suljet silmäsi ihmisten synneiltä,
jotta he kääntyisivät,
sillä sinä rakastat kaikkea olevaa
etkä inhoa mitään luomaasi.

Viis. 11:23–24

Psalmi:

Armahda minua, Jumala, armahda minua,
sinuun minä turvaan.
  Minä kätkeydyn siipiesi suojaan,
  kunnes myrsky on ohitse.
Minä huudan avukseni Jumalaa, Korkeinta,
hän vie asiani päätökseen.
  Kun vainoojani herjaavat minua,
  hän lähettää taivaasta avun ja pelastaa minut.
Hän antaa armonsa,
hän on uskollinen!
  Jumala, sinun armosi ulottuu taivaisiin,
  sinun uskollisuutesi ylös pilviin.
Kohotkoon kunniasi yli taivaitten,
kirkkautesi yli kaiken maan!

Ps. 57:2–4, 11–12

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Psalmilause

Auta meitä, Jumala, pelastajamme,
nimesi ja kunniasi tähden!
Pelasta meidät ja anna syntimme anteeksi
oman nimesi tähden!

Ps. 79:9

Joel 2:12–17

Joelin kirjasta, luvusta 2

Vielä nytkin Herra sanoo:
- Kääntykää minun puoleeni,
tehkää niin koko sydämestänne,
paastotkaa, itkekää ja valittakaa.
Repikää rikki sydämenne,
älkää vaatteitanne.
      Palatkaa Herran, Jumalanne, luo,
sillä hän on anteeksiantava ja laupias,
hän on kärsivällinen ja hänen hyvyytensä on suuri.
Hän voi muuttaa mielensä,
peruuttaa määräämänsä rangaistuksen.
Ehkä hän vielä leppyy
ja siunaa jälleen sadon.
Silloin voitte taas tuoda
ruokauhrin ja juomauhrin
Herralle, Jumalallenne.
      Puhaltakaa torveen Siionissa,
kuuluttakaa pyhä paasto,
kutsukaa koolle juhlakokous!
Kootkaa väki,
pyhittäkää kansa,
kutsukaa vanhukset,
kootkaa lapset ja imeväiset.
Lähteköön sulhanen morsiuskammiosta
ja morsian häähuoneesta.
Itkekää, papit, pyhäkön esipihalla,
eteishallin ja alttarin välissä.
Sanokaa, te Herran palvelijat:
”Katso, Herra, säälien kansasi puoleen.
Älä anna sen joutua häväistäväksi,
vieraitten kansojen hallittavaksi.
Miksi saisivat kansat pilkaten sanoa:
’Missä on Israelin Jumala?’”

2. Piet. 1:1–11

Toisesta Pietarin kirjeestä, luvusta 1

Simon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, tervehtii teitä, joille Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus vanhurskaudessaan on suonut saman kalliin uskon kuin meille.
    Yhä runsaampana tulkoon osaksenne armo ja rauha, jonka Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen antaa.
    Hänen jumalallinen voimansa on antanut meille lahjaksi kaiken, mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon. Olemmehan päässeet tuntemaan hänet, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja voimallaan. Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset, jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta.
    Pyrkikää sen vuoksi osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää, itsehillinnässä kestävyyttä, kestävyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa keskinäistä kiintymystä, kiintymyksessä rakkautta. Kun näet teillä on kaikki nämä avut ja ne vielä enenevät, te ette jää toimettomiksi eikä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen jää teissä vaille hedelmää. Se taas, jolta kaikki tämä puuttuu, on likinäköinen, suorastaan sokea. Hän on unohtanut, että hänet on kerran puhdistettu aikaisemmista synneistään.
    Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea, ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.

TAI

1. Piet. 4:1–5

Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä, luvusta 4

Kun siis Kristus on ruumiissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään, jotta eläisitte jäljellä olevan maallisen elämänne Jumalan tahdon mukaisesti ettekä ihmisten himoja seuraten. Sillä se, joka on ruumiissaan kärsinyt, on luopunut synnistä. Aivan riittämiin te menneenä aikana elitte niin kuin pakanat tahtovat, ryvitte irstaudessa ja himoissa, juoppoudessa, mässäilyissä ja juomingeissa ja palvelitte epäjumalia jumalattomin menoin. Nyt he kummeksuvat sitä, että te ette enää riennä heidän kanssaan samaan riettauden virtaan, ja syytävät herjauksiaan. Mutta he joutuvat tekemään tilin hänelle, joka on valmiina tuomitsemaan elävät ja kuolleet.

Matt. 6:16–21

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 6

Jeesus sanoo:
    ”Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
    Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.”

TAI

Luuk. 13:22–30

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 13

Jeesus vaelsi kohti Jerusalemia. Hän kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja opetti. Joku kysyi häneltä: ”Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?”
    Jeesus vastasi:
    ”Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.
    Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: ’Herra, avaa meille!’, hän vastaa: ’Keitä te olette? En tunne teitä.’ Silloin te alatte selittää: ’Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.’ Mutta hän sanoo: ’Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.’
    Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos. Idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa. Monet viimeiset ovat silloin ensimmäisiä, monet ensimmäiset viimeisiä.”

Päivän rukoukset

1

Kaikkivaltias, ikuinen Jumala.
Sinä et halua yhdenkään syntisen kuolevan,
vaan tahdot, että jokainen kääntyisi ja saisi elää.
Ohjaa meitä katumukseen,
jotta me rukoillen ja paastoten
vaeltaisimme ristin tietä pääsiäisen iloon.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

2

Armollinen Jumala.
Poikasi Jeesus Kristus on lähtenyt ristin tielle
ja kulkee kohti Golgataa sinun tahtoasi toteuttaen.
Varjele, ettemme vaeltaisi valvomattomin sydämin
unohtaen taivaan ja kooten aarteita maan päälle.
Auta meitä parannukseen synneistämme.
Pese meidät puhtaaksi anteeksiantamuksellasi.
Anna siitä voimaa palvella sinua
ja armahtaa toinen toistamme.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

3

Jumala,
me kuljemme syvälle varjoon ja tihentyvään pimeyteen.
Auta meitä pysymään hiljaa
ja näkemään itsemme rehellisesti,
ilman puolusteluja.
Sinä tunnet heikkoutemme,
vajavaisuutemme ja pinnallisuutemme.
Olemme kuin tuhka tuulessa.
Pidä meistä kiinni, Isä.
Opeta meitä luopumaan tyhjistä sanoista
ja hylkäämään se, mikä on vain kaunista ulkokuorta.
Auta meitä elämään valvoen katseesi alla.
Anna anteeksi kaikki se paha, mistä kannamme syyllisyyttä.
Vie meidät sovintoon myös itsemme ja toistemme kanssa.
Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen tähden.

4

Jumala,
lyhyen elämämme iloksi
olemme rakentaneet tavarataivaan.
Kaikki on kaupan, ihmisetkin,
kaikki petettävissä, kaikki lahjottavissa.
Mutta merkitystä, tarkoitusta,
armollista elämää etsimme yhä,
eikä armoa löydy.
Tule, Armahtaja, köyhyyteemme,
tule kuoleman varjon maahan,
älä viivy!