Ps. 71:1–12

Herra, sinuun minä turvaan. *
Älä milloinkaan hylkää minua.
      Sinä olet vanhurskas, *
      pelasta minut, vapahda minut!
Kuule minun pyyntöni ja auta minua. *
Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta.
      Sinä, joka tahdot pelastaa minut, *
      sinä olet minun kallioni ja vuorilinnani.
Jumala, pelasta minut pahojen käsistä, *
riistäjien ja sortajien vallasta.
      Sinä olet minun toivoni, Herra, *
      Herra, minun turvani nuoruudesta asti.
Syntymästäni saakka olet ollut tukeni,
siitä saakka kun kohdusta minut päästit. *
Sinulle minä aina laulan ylistystä.
      Monelle olen ollut ihmetyksen aihe, *
      mutta sinä olet luja turvani.
Siksi minun suuni tulvii kiitosta *
ja alati ylistää ihanuuttasi.
      Älä hylkää minua nyt vanhuuden päivinä, *
      älä jätä, kun voimani uupuvat.
Minun viholliseni väijyvät minua *
ja pitävät keskenään neuvoa sanoen:
      Jumala ei ole enää hänen kanssaan, *
      käykää häneen kiinni, ei häntä kukaan auta.
Jumala, älä ole kaukana! *
Jumala, riennä minua auttamaan.
      Kunnia Isälle ja Pojalle *
      ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Mark. 10:46–52

He tulivat Jerikoon. Kun Jeesus sitten lähti kaupungista opetuslastensa kanssa ja suuren väkijoukon seuraamana, tien vieressä istui sokea kerjäläinen Bartimaios, Timaioksen poika. Kun hän kuuli, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen, hän alkoi huutaa: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Monet käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne." He menivät kutsumaan sokeaa ja sanoivat hänelle: "Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua." Mies heitti vaippansa yltään, nousi kiireesti jaloilleen ja tuli Jeesuksen luo. "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Jeesus kysyi. Sokea vastasi: "Rabbuuni, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, uskosi on parantanut sinut." Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana.

Ps. 5:2–9, 12–13

Herra, kuule minua, *
huomaa huokaukseni!
      Kuninkaani ja Jumalani, kuule, kun huudan sinulta apua. *
      Sinua minä rukoilen.
Herra, jo aamulla kuulet ääneni, *
aamun hetkellä tuon sinulle pyyntöni ja odotan vastaustasi.
      Jumala, sinä et siedä vääryyttä. *
      Pahat eivät saa sinulta suojaa, rehentelijät eivät saa astua eteesi.
Sinä vihaat väärintekijöitä, valheenpuhujat sinä tuhoat, *
murhamiehet ja petturit sinä kiroat.
      Mutta minä saan tulla sinun temppeliisi *
      suuren hyvyytesi tähden.
Minä saan kumartaa pyhäkköösi päin, *
osoittaa sinulle kunnioitusta.
      Herra, johdata minua tahtosi tietä, *
      tasoita minulle polku vihamiesteni nähden!
Iloitkoot kaikki, jotka sinuun turvaavat, *
loppumaton olkoon heidän riemunsa!
      Sinä suojelet niitä, jotka rakastavat sinua, *
      sinä olet heidän ilonsa lähde.
Sinä, Herra, annat siunauksesi vanhurskaalle, *
sinun hyvyytesi suojaa häntä kuin kilpi.
      Kunnia Isälle ja Pojalle *
      ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Ps. 67:2–8

Jumala olkoon meille armollinen ja siunatkoon meitä, *
hän kirkastakoon meille kasvonsa.
      Silloin koko maa oppii tuntemaan sinun tiesi, Jumala, *
      ja kaikki kansat saavat tietää, että sinä autat.
Ylistäkööt kansat sinua, Jumala, *
ylistäkööt sinua kaikki kansat.
      Kansat iloitkoot ja riemuitkoot, sillä sinä jaat niille oikeutta, *
      sinä johdatat kansakuntia maan päällä.
Ylistäkööt kansat sinua, Jumala, *
ylistäkööt sinua kaikki kansat.
      Maa on antanut satonsa. *
      Jumala, meidän Jumalamme, siunatkoon meitä yhä.
Siunatkoon Jumala meitä, *
ja palvelkoot häntä kaikki maan ääret.
      Kunnia Isälle ja Pojalle *
      ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Ps. 78:1–8

Kuuntele, kansani, mitä opetan, *
tarkatkaa sanojani, te kaikki.
  Minä aion esittää viisaiden mietteitä, *
  tuon julki menneisyyden arvoituksia,
vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, *
joista isämme ovat meille kertoneet.
  Me emme salaa niitä lapsiltamme
  vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, *
  Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.
Hän sääti Jaakobille säädöksensä, *
hän antoi Israelille lakinsa
  ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen, *
  jotta tulevakin polvi ne tuntisi,
jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat *
ja kertoisivat omille lapsilleen.
  Jumalaan heidän tulee turvautua,
  muistaa, mitä hän on tehnyt, *
  ja noudattaa hänen käskyjään,
jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, *
jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.
  Kunnia Isälle ja Pojalle *
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Viis. 13:1–9

Tyhjän veroisia ovat luonnoltaan ne ihmiset,
jotka eivät ole oppineet tuntemaan Jumalaa.
Näkemässään hyvässä
he eivät ole nähneet Häntä joka on
eivätkä hänen töitään katsellessaan
ole tunnistaneet niiden tekijää.
Tuli ja tuuli ja ilman vire,
tähtiholvi, pauhaavat vedet ja taivaan valot –
siinä heidän jumalansa, maailman herrat.
Jos he ovat ihastuneet niiden kauneuteen
niin että ovat luulleet niitä jumaliksi,
ajatelkoot, kuinka ylivertainen on niiden valtias,
sillä itse kauneuden alkusyy on ne luonut.
Jos he ovat ihailleet niiden mahtia ja voimaa,
päätelkööt näkemästään,
kuinka paljon mahtavampi niiden luoja on.
Kun katsoo suurta ja kaunista luomakuntaa,
katsoo samalla sen tekijää.

Kovin ankarasti heitä ei silti tule moittia –
ehkä he ovat vain eksyneet
etsiessään Jumalaa, pyrkiessään löytämään hänet.
Hänen töittensä keskellä eläessään
he ovat tutkineet niitä,
ja niiden kauneus on saanut heidät valtoihinsa.
Silti heille ei voi antaa anteeksi.
Jos heistä tuli niin viisaita,
että he pystyivät tutkimaan maailmankaikkeutta,
kuinka he eivät jo aikaisemmin löytäneet sen Herraa?

2. Moos. 15:22–27

Mooses vei israelilaiset Kaislamereltä Surin autiomaahan, ja he vaelsivat siellä kolme päivää löytämättä vettä. Sitten he saapuivat Maraan, mutta he eivät voineet juoda Maran lähteen vettä, koska se oli kitkerää. Siitä syystä paikka olikin saanut nimekseen Mara. Kansa nurisi Moosesta vastaan ja sanoi: "Mitä me nyt juomme?" Mooses rukoili apua Herralta, ja Herra osoitti hänelle puunoksan, joka hänen piti heittää veteen. Kun hän teki niin, vesi muuttui juotavaksi.

Siellä Herra määräsi kansalle lait ja säädökset, ja siellä hän pani kansan koetukselle. Herra sanoi: "Jos kuuntelet tarkasti, mitä minä puhun, ja teet sen, mikä on oikein minun silmissäni, jos muistat minun käskyni ja noudatat kaikkia minun lakejani, niin minä en pane sinun vaivaksesi mitään niistä sairauksista, joilla kuritin egyptiläisiä. Minä, Herra, olen sinun parantajasi."

Sitten he tulivat Elimiin; siellä oli kaksitoista vesilähdettä ja seitsemänkymmentä taatelipalmua. He leiriytyivät sinne veden ääreen.

Ps. 104:1–4, (5–18) 19–23, 27–30

Ylistä Herraa, minun sieluni! *
Herra, minun Jumalani, miten suuri ja mahtava sinä olet!
      Sinun vaatteenasi on kirkkaus ja kunnia, *
      valo ympäröi sinut kuin viitta.
Sinä olet levittänyt taivaan kuin telttakankaan *
ja tehnyt salisi ylisten vetten keskelle.
      Sinä otat pilvet vaunuiksesi *
      ja kuljet tuulten siivillä.
Sinä teet tuulista sanasi viejät *
ja panet liekit palvelijoiksesi.
      (Sinä perustit maan lujasti paikoilleen, *
      horjumatta se pysyy ajasta aikaan.
Alkumeri peitti maan kokonaan, *
ja vedet lepäsivät vuorten yllä,
      mutta sinä käskit vesiä, ja ne pakenivat, *
      ne virtasivat kiireesti, kun äänesi jylisi.
Ja vuoret kohosivat, laaksot vaipuivat *
kukin kohdalleen, niin kuin säädit.
      Sinä asetit rajat, joita vedet eivät ylitä, *
      eivätkä ne enää palaa peittämään maata.
Vuorten rinteille sinä puhkaisit lähteet, *
vedet juoksevat puroina ja virtaavat laaksoissa.
      Ne juottavat kaikki maan eläimet, *
      villiaasikin saa sammuttaa janonsa.
Niiden äärellä asuvat taivaan linnut *
ja visertävät lehvissä vesien partailla.
      Sinä juotat vuoret korkeuksien vesillä, *
      ja maa kantaa sinun töittesi hedelmää.
Sinä kasvatat ruohon karjaa varten ja maan kasvit ihmisen viljeltäviksi, *
että hän saisi leipänsä maasta.
      Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi, öljyn hänen kasvojansa kaunistamaan *
      ja leivän hänen ruumiinsa voimaksi.
Ravituiksi tulevat myös Herran puut, *
Libanonin setrit, jotka hän istutti,
      joiden oksille linnut tekevät pesänsä, *
      joiden latvoissa haikaroilla on kotinsa.
Vuorten rinteillä asuvat kauriit, *
ja tamaanit löytävät turvansa kallioista.)
      Sinä panit kuun jakamaan aikaa, *
      ja aurinko tietää laskemisensa hetken.
Sinä lähetät pimeyden, ja tulee yö, *
ja metsän eläimet hiipivät esiin.
      Nuoret leijonat karjuvat saalistaan, *
      pyytävät ruokaansa Jumalalta.
Kun aurinko nousee, ne piiloutuvat *
ja palaavat luoliinsa levolle.
      Mutta ihminen lähtee askartensa ääreen *
      ja tekee työtään, kunnes on ilta.
Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, *
ja odottavat ruokaansa ajallaan.
      Sinä annat, ja jokainen saa osansa, *
      avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi.
Kun käännyt pois, ne hätääntyvät,
kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat *
ja palaavat maan tomuun.
      Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, *
      näin uudistat maan kasvot.
Kunnia Isälle ja Pojalle *
ja Pyhälle Hengelle,
      niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
      iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.